Hän näki miehen jo kaukaa. Tänä iltana, maalla, hän halusi taas kokea
mitä on olla nainen, mitä on elää maanpinnalla, millaista on elämä
kuivalla maalla. Kaikkien ärsykkeiden lomassa hän hengitti ja siinä mies
oli. Kokonaisena koko koossaan mies seisoi tummuvassa kesäillassa.
Kuinka syvään hän saikaan hengittää. Naisena elämisen raskaus kävi
hänessä, tunteet, epävarmuudet, kummastukset ja tarpeet. Kaikki
jysähtivät kerralla hänen kehoonsa ja pakokauhu oli ottaa hänet
valtaansa. Tämä oli syy miksi hän aikoinaan valitsi elämän vedessä, nämä
syyt saivat hänen sukeltamaan syvälle ja hakemaan vain paloja ihmisen
maailmasta, täältä ylhäältä.
Hän muisti hetkessä niin monia kohtaamisia, niin monia miehiä, niin monia tunteita. Kuinka paljon hän olikaan antanut niiden kaikkien itsessään elää, kuinka hän olikaan nauttinut heistä jokaisesta antaen itsensä kokonaan jokaiselle. Ja tässä hän taas oli, miehen kanssa silmätysten valinnan kanssa mihin kohtaamiseen hän lähtisi. Naisena vai siinä muodossa, jossa hän tässä ajassa pääsääntöisesti eli. Hän nosti silmänsä ja katsoi miestä naisena.
Miehellä oli syynsä tunteä hänet, tunnistaa hänet naisena, joten mies tuli kohti. Mies tarttui käteen ja katsoi. Ja nainen tunsi hänet, tunsi hänen energiansa ja janonsa. Hän tunsi sen syvällä sisällään, vaikka sanoja siitä ei sanottu. Hän antoi kätensä olla, hän kuunteli miehen sanoja, hän oli yhtä tunteen kanssa. Ja hän tiesi. Hän tiesi, että tahto oli jo siellä, toisen tarpeen takana. Valmius oli jo ovella, aukeamassa yhtäaikaa sydämen aukileen sulkeutumisen myötä. Ja hän hymyili, hän vastasi ja hän nauroi. Hän antoi sielunsa välittyä kättään pitkin ja sydämensä laulun kulkea miehen sisään. Enää hän ei piilotellut, pakottanut tahtoaan hiljenemään. Hän antoi miehen nähdä. Ja mies vastasi kutsuun.
Mies avasi ovea, työnsi hiljalleen auki sanojen virratessa ulos suusta. Suuria, näennäisen merkityksettömiä sanoja, suuresta lähteestä. Hän ja mies olivat yhtä, hetken jolla aukesi kaikkeus. Nyt heitä yhdistäisi aina tämä avattu linkki, sydänten yhteys ja tässä hetkessä se riitti hänelle. Hän irrottautui miehen otteesta ja kääntyi hymyillen. Nyt oli aika erkaantua hetkeksi
.Hän jäi lähelle, maailma järjesti niin. Jotta mies saattoi tulla vielä hetkeksi, tulla hänen läheisyyteensä, vahvistamaan linkin. Hetki kiinni silmissä, sanoilla luotu polku liittyä uudelleen toisena hetkenä ja hän naisena antoi miehelle turvallisen luvan mennä. Sillä hän sieluna, veden asukkina, oli jo ottanut miehen omakseen, sisälleen, kumppanikseen. Mies oli tullut jäädäkseen.Ja nainen hänessä vastaanotti ylämaailman tarjoaman veden, sateen joka tuli alas taivaasta todistaen tilanteen. Ja hän tanssi, papittaren hahmossa, antaen sateen vihkiä heidän liittonsa, joka tulisi ihmismuodossa todeksi, kun aika olisi. Vedessä liitto oli jo toteutunut, hän sai nautintonsa tavalla, jonka hän tunsi. Energia virtasi häneen tuon pidetyn käden kautta, silmissä säkenöi kauneus, jonka mies hänelle oli välittänyt. Hänet oli otettu, hän oli ottanut, antanut ja antautunut.
Hän muisti hetkessä niin monia kohtaamisia, niin monia miehiä, niin monia tunteita. Kuinka paljon hän olikaan antanut niiden kaikkien itsessään elää, kuinka hän olikaan nauttinut heistä jokaisesta antaen itsensä kokonaan jokaiselle. Ja tässä hän taas oli, miehen kanssa silmätysten valinnan kanssa mihin kohtaamiseen hän lähtisi. Naisena vai siinä muodossa, jossa hän tässä ajassa pääsääntöisesti eli. Hän nosti silmänsä ja katsoi miestä naisena.
Miehellä oli syynsä tunteä hänet, tunnistaa hänet naisena, joten mies tuli kohti. Mies tarttui käteen ja katsoi. Ja nainen tunsi hänet, tunsi hänen energiansa ja janonsa. Hän tunsi sen syvällä sisällään, vaikka sanoja siitä ei sanottu. Hän antoi kätensä olla, hän kuunteli miehen sanoja, hän oli yhtä tunteen kanssa. Ja hän tiesi. Hän tiesi, että tahto oli jo siellä, toisen tarpeen takana. Valmius oli jo ovella, aukeamassa yhtäaikaa sydämen aukileen sulkeutumisen myötä. Ja hän hymyili, hän vastasi ja hän nauroi. Hän antoi sielunsa välittyä kättään pitkin ja sydämensä laulun kulkea miehen sisään. Enää hän ei piilotellut, pakottanut tahtoaan hiljenemään. Hän antoi miehen nähdä. Ja mies vastasi kutsuun.
Mies avasi ovea, työnsi hiljalleen auki sanojen virratessa ulos suusta. Suuria, näennäisen merkityksettömiä sanoja, suuresta lähteestä. Hän ja mies olivat yhtä, hetken jolla aukesi kaikkeus. Nyt heitä yhdistäisi aina tämä avattu linkki, sydänten yhteys ja tässä hetkessä se riitti hänelle. Hän irrottautui miehen otteesta ja kääntyi hymyillen. Nyt oli aika erkaantua hetkeksi
.Hän jäi lähelle, maailma järjesti niin. Jotta mies saattoi tulla vielä hetkeksi, tulla hänen läheisyyteensä, vahvistamaan linkin. Hetki kiinni silmissä, sanoilla luotu polku liittyä uudelleen toisena hetkenä ja hän naisena antoi miehelle turvallisen luvan mennä. Sillä hän sieluna, veden asukkina, oli jo ottanut miehen omakseen, sisälleen, kumppanikseen. Mies oli tullut jäädäkseen.Ja nainen hänessä vastaanotti ylämaailman tarjoaman veden, sateen joka tuli alas taivaasta todistaen tilanteen. Ja hän tanssi, papittaren hahmossa, antaen sateen vihkiä heidän liittonsa, joka tulisi ihmismuodossa todeksi, kun aika olisi. Vedessä liitto oli jo toteutunut, hän sai nautintonsa tavalla, jonka hän tunsi. Energia virtasi häneen tuon pidetyn käden kautta, silmissä säkenöi kauneus, jonka mies hänelle oli välittänyt. Hänet oli otettu, hän oli ottanut, antanut ja antautunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti