Kummallista ihmismielen toimintaa. Kaukaisia mielikuvia ja muistoja kohdassa, joihin niiden ei luulisi kuuluvan. Tätä tämä oli, hänen ihmisen elämänsä, täysin aivoille ymmärtämätöntä. Mutta hänen kehonsa muisti ja palautti mielentasolle asioita. Tässä hetkessä hän tunsi poltteen kehossaan ja muisti kuinka usein oli ollut kutsua Miehen metsään. Hän oli ollut lukuisia kertoja ehdottamassa kohtaamista puolivälissä, puiden varjossa, veden äärellä.
Kuinka selvästi hän näkikään mielessään itsensä niin monin tavoin Miehen sylissä. Kuten oli nähnyt silloinkin, kun kutsu oli soinut hänen huulillaan ja pakottanut sormia. Kun hän näki niin selvästi Miehessä oman luontonsa, kun hänessä oli koko Miehen luonto. Kun hän tunsi kehossaan luonnon heidän tapaamisessaan metsässä. Hän tunsi kiven pehmeyden, kaarnan herkkyyden, kuuli eläinten liittyvän äänen. Hän tunsi luontonsa nousun ja laskun yhtenä pitkänä linjana. Hän tunsi sen kaiken.
Eikä hän koskaan kutsunut. Ja kuitenkin hän muisti. Luonto on hänessä.
