Osa 10.

Naiseuden palauttaminen ja ihmisenä takaisin voimaansa astuminen olivat haasteita, joiden kanssa hän tiesi noustessaan joutuvansa silmätysten. Ja hän asettui siihen noustessaan.

Anteeksianto sielun sirpaloitumisesta, sen ymmärtäminen, että se oli lopulta ollut hänen oma toiveensa. Asia, jonka hän oli asettanut matkalleen jo ennen tähän kehoon laskeutumistaan. Sen hän joutui tekemään ensin ja heti sen tehtyään se muuttui saamiseksi, saada antaa anteeksi. Itselleen tuon toisen ihmisen kautta. Asettua armoon itseään ja toista kohtaan. Olla armollinen, anteeksiantava, rakastava. Rakastavaan hän ei alkuun kyennyt. Siihen hän tarvitsi pitkän tien ja monia muistoja menneestä. Näkyjä tulevasta ja suuria energiavahvistuksia tässä hetkessä.

Hän muisti lapsuudestaan paljon tuntemuksia, jo aikaa ennen veden vilvoitusta ja kantavaa voimaa.

Ensimmäinen suuri muistikuva oli kohdasta, jossa vesi oli viedä hänet ilman hänen omaa valintaansa. Siirtää hänet takaisin valoon jo pienenä, ennen naiseutta, vasta pienenä tyttönä. Vieläkin hän voi palata selkeään tunteeseen ja kuviin tuosta hetkestä. Liukkaasta kivestä jalan alla ja vihreän ruskeasta paksusta vedestä kietoutumassa hänen ympärilleen. Suuresta hämmästyksestä, joka häneen levisi kun maa hävisi jalkojen alta ja hän upposi syvemmälle, syvemmälle ja syvemmälle. Silmät auki katsellen kuplia tummassa vedessä, joiden läpi hento valo teki kuvioita. Ja helpottavasta paineesta kimmotessaan takaisin ylös valon kirkastuessa ja sokaistessa silmät pään palatessa pinnalle. Hengityksen laajuudesta ja edelleen hämmennyksestä. Kuin hän olisi ollut irti itsestään ja katsonut tilannetta kauempaa, vedenpinnan läheisyydestä. Vaaleita vedessä leviäviä hiuksia ja niiden palaamista takaisin nuorta selkää vasten. Silloin hän ei pitänyt vedestä eikä ihmisistä ympärillään, jotka kielsivät tapahtuneen. Vaikka hän tiesi, olihan hän kokenut sen, se oli ollut totta.