Vesi oli ollut viedä hänet toisenkin kerran vaiheessa, jossa häneltä vielä puuttui taito liikkua vedessä, olla yhtä veden kanssa.
Hän ei pelännyt vettä ensimmäisen painautuminen jälkeen, mutta kunnioittaa hän rantoja osasi. Joten varovaisuudella leikkien hän tutustui jäänlähtöön suuren järven rannalla. Vaikuttava näky kun jäälautat uikentelivat ja hipoivat toisiaan veden pinnalla. Laiturilta käsin hän oli halunnut ohjata jään liikettä, olla mukana veden muodonmuutoksessa. Ja vesi kaappasi hänet syleilyynsä, toistamiseen. Vanha puu antoi periksi ja antoi hänet vedelle.
Ihmisen lapsi, puettuna paksuun kevättalven vaatetukseen, oli voimaton veden voiman edessä. Taas kietoutuen häneen vesi otti hänen tilansa. Valtasi kaiken tyhjän hänen ympäriltään ja veti häntä puoleensa, sisäänsä, kylmiin aaltoihinsa. Kiitos naisenvaiston, hänet tultiin nostamaan ylös. Vesi oli jättänyt tällä kertaa häneen suuren jäljen, tuntien palelun, jolla kertonut kenellä on valta heidän kohtaamisissaan.
Sen jälkeen hän jätti veden vallan vellomaan ja pysytteli hetken turvallisissa ympäristöissä, matalissa vesissä ja ilman suurta iloa veden äärellä.
Hän ei pelännyt vettä ensimmäisen painautuminen jälkeen, mutta kunnioittaa hän rantoja osasi. Joten varovaisuudella leikkien hän tutustui jäänlähtöön suuren järven rannalla. Vaikuttava näky kun jäälautat uikentelivat ja hipoivat toisiaan veden pinnalla. Laiturilta käsin hän oli halunnut ohjata jään liikettä, olla mukana veden muodonmuutoksessa. Ja vesi kaappasi hänet syleilyynsä, toistamiseen. Vanha puu antoi periksi ja antoi hänet vedelle.
Ihmisen lapsi, puettuna paksuun kevättalven vaatetukseen, oli voimaton veden voiman edessä. Taas kietoutuen häneen vesi otti hänen tilansa. Valtasi kaiken tyhjän hänen ympäriltään ja veti häntä puoleensa, sisäänsä, kylmiin aaltoihinsa. Kiitos naisenvaiston, hänet tultiin nostamaan ylös. Vesi oli jättänyt tällä kertaa häneen suuren jäljen, tuntien palelun, jolla kertonut kenellä on valta heidän kohtaamisissaan.
Sen jälkeen hän jätti veden vallan vellomaan ja pysytteli hetken turvallisissa ympäristöissä, matalissa vesissä ja ilman suurta iloa veden äärellä.
Paitsi yhden kerran nähdessään isänsä nauravan. Leikkivän ja pelleilevän vedessä. Ja isän raikuva nauru sai hänet hetkeksi katsomaan vettä muutenkin kuin kylmänä välttämättömyytenä, sen hetken, yhtenä päivänä.
Kunnes naiseen puhkeamisen kesänään, kun eräs metsän voimaa uhkuva nuori mies näki hänet. Samalla, kun hän näki miehen. Lähes pojan, mutta energiassa jossa oli jo lupaus mukana. Mies oli rohkea, sillä hetkellä. Hän, naisenalku, oli jo nuoreen ikäänsä mennessä tottunut, ettei hänen kanssaan pelleillä. Häntä katsottiin kunnioituksella ja lähestyttiin varoen. Paitsi tuo nuori mies, joka kaappasi hänet rannalta syliin, kantoi pitkän matkan laiturille ja hyppäsi. Koskaan ei vesi ollut tuntunut hänestä niin hyvältä, eikä nauru ollut kummunnut niin syvältä. Vesi oli palannut, nuoren miehen vihreiden silmien ja kantavien käsivarsien kautta.
Hän rakastui, molempiin. Veteen ja rohkeaan mieheen, joka toi veden hänelle takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti