Kehossa kihelmöi. Mielessä virtaa valtaisa määrä hänellä ihmisenä vielä vierasta tietoa.
Hän tunnisti Miehen olemassa olon. Voimakkaasti. Jokainen solu käyttäytyi kuin pisara. Pisara itsessään osana yhtä vellovaa kokonaisuutta. Voiko vesi tuntea. Vai tunteeko kehi sen minkä vesi tuntisi jos vesi tiedostaisi tunteen. Vai onko vesi tunne. Liike tiedostaminen itsessään. Miten ajatukset voivatkin heilauttaa näin voimalla laittaen laineet liikkeelle ja avaamalla aistit erottamaan tuntemukset näin erilleen. Hän tunsi olevansa vesi. Pisara kerrallaan hän pystyi erottelemaan kokonaisuutensa palasiin. Mies oli aloittanut prosessin jonka laitoja ei näkynyt. Vai hänkö sen oli aloittanut. Katsonut Miestä ja tuntenut kuinka joki laski mereen ja liittymäkohdassa kävi pieni pyörre.
Kaksi vettä, erilaista muuttui yhdeksi eroten enää toisistaan vaan menneen muistojen kautta. Olla ihminen. Elää vedessä. Olla vettä. Mitä kaikille tunteille ja tietämiselle alkoi tapahtua kohtaamisen jälkeen, hän ei tiennyt. Hän vaan tunsi ja tunnisti. Tiedosti. Oli pisara pisaran vieressä kaivaten uusien molekyylien muuttumista osaksi omaa virtaansa.
Tätäkö on olla tiedostava ihminen hän mietti. Tiesi miettivänsä, vaikka vaan elikin aistimalla. Sen verran vielä vettä sisällään ja veden luontoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti