Osa 35.

Ja matkalle hän päätyikin.

Voi sitä naisten päivää, joka tämän matkan päättää. Kaikki aiemmin koettu, opittu ja hyväksi todettu lensi romukoppaan ja nainen sukelsi syvälle valtameren pohjaan ilman mitään varusteita hypäten vielä korkealta hyppytornista, niin että happi oli loppu jo ennen veteen iskeytymistä. Se siitä soljuvuudesta, alkoi naiseuden ylimmän asteen oppikurssi alkaen opista hengittää, nukkua, syödä ja ulostaa. Kaikki alkoi alusta, kovalla kädellä.

Nainen heitettiin tyhjään, alkuun, kivikkoon ja suonsydämeen selviytymään kylmään kolkkoon yöhön ja kaikki se tapahtui merenpohjassa, ilman happea, valoa ja seuraa.

Ja sieltä sitten piti alkaa kuroa kaikkea uudelleen kasaan.

Osa 34.

Nainen todella saattui uuteen. Hän pääsi paikkaan, jossa hän ei enää ollut hän, vaan hän oli se vesi, joka soljui.

Hän liikkui kaikkien esteiden yli, antoi kaiken liikkua sisällään ja raivata esteet liikkuessaan. Hänet liitettiin luonnon virtaan ja hän koetti olla vastustelematta.

Hän kai vihdoin pääsi veden alkulähteelle, sinne mistä kaikki alkoi ja hän antautui seuraamaan veden kulkua. Pisaraksi, pisarasta puroksi, purosta joeksi ja kuullen jo kuohun, odottaen joen liittyvän mereen.

Hän oli oppimatkalla.

Osa 33.

Nauru oli ollut naisen voimavara. Mutta hän naisen sisällä tiesi, ettei nauru enää riittäisi. Nauru oli tehnyt itsensä tyhjäksi, kuten suru ja fyysinen nautinto ilman häntä, henkeä, ennen tätä kohtaa. Nainen oli alkanut vajota tyhjyyteen, johon nauru pääsi enää harvoin ja harkiten.

Nainen oli aika saattaa eteenpäin.

Osa 32.

Hän nauroi ja antoi naurunsa nousta naiseen.

Oli hän nauranut aiemminkin. Paloina ja osana kokonaisuutta, mutta nyt hän antoi naisen kokea kokonaisen naurun, jossa ei ole muuta. Naurun, joka ei kaipaa eikä etsiä mitään vaan on. Naurun, joka on kaikkeus ja kaikkeus, joka on nauru.

Hänen oli ollut hetkin ahdas olla naisen sisällä ja työ avata nainen muistamaan olomuotonsa oli välillä voimia vaativaa, häneltäkin. Jatkuva virtaavuuden ja soljuvuuden muistuttaminen kävi työstä. Mutta hetkissä, joissa nainen laski irti kaikesta maallisesta ja uskalsi asettua olemaan soljuvuuden kantavuuteen, toi hänellekin tyytyväisyyden. Rauhan hetken.

Ja tästä kasvaneesta elämäänluottamisen kyvystä johtuen hänkin kykeni laskemaan kaikkeuden vibraaton läpi ja nainen koki sen nauruna. Kaikkeuden musiikki resonoi ihmisen elämään.

Olihan nainen nauranut enemmän kuin monet ihmiset ympärillään, mutta energiasta kiteytyvä nauru sai hänet uuden äärelle. Kun mies koski naista, nainen asettui, oli ja odotti rauhassa kehon ja mielen harmoniaa, tyhjää tilaa ja teki tilan kaikkeuden kulkea kokonaan läpi.

Ja hän kanavoi sen kulkemaan. Nainen ei kokenutkaan mitään kehon kautta, mieli ei edes ehtinyt tajuta tapahtuvaa ja hän/ nainen alkoivat nauraa. Yhdessä. Kokonaisena. Hän sai yhteen olevan ja olemattoman kaikki tasot ja nainen nauroi, nauroi ja nauroi. Hetkin kuin pieni lapsi kihertäen ja hieman nolona naurustaan ja vuoroin suuresti ääneen antaen ilman kulkea koko kehon läpi suodattuen sydämessä ja tulla ulos vuolaana. Kaikki aiemmat ajatukset nautinnosta ja kontaktin tarkoituksesta ja annista muuttui. Nainen eli hetkessä kaikkeuden koko voiman ja se tuntui siltä, että se ei tunnu miltään. Vaan se on. Kaikessa kaiken aikaa valtavana vuolaana soljuvana virtana, kun sen antaa kulkea.

Ja naisen nauru tarttui. Oli se tarttunut aiemminkin, samoin paloina ja osina ja vähän hillittynä. Mutta nyt se raikui ja resonoi ulos saaden kaksi kehoa tyhjäksi tunteesta ja muuttaen ne kanavaksi kaikkeuden kulkea.

Täydellinen rentous kehossa naisen nauru lopulta laantui, mutta jätti kokeman ja tiedon. Aidon oivalluksen hengityksen ja yhdessä olon sidoksesta. Naisen tieto ei enää kulkenut aivojen kautta, ei tullut häneen ylhäältä eikä pumppautunut sydämen valikoinnin kautta. Ei tunteella, jossa hetkil vallalla on ydinihmisyys ja hetkin ihmisen keräämät ulkoiset mallit ja uskomukset. Nyt naisen tieto, taito ja osaaminen kulki vaginan kautta. Nainen hengitti jalkovälillään, tunsi naiseutensa kautta ja tiesi. Hän tiesi tietonsa olevan tunne, joka oli oikeassa. Nainen tiedosti värinän ja viestin sisällään olevan kaikkeuden laulua, musiikkia ja solujensa vastauksia ulkoisen ja sisäisen, ylhäällä ja alhaalla olevan ja hetkessä ja iäisyydessä vaikuttavan välillä. Tämä oli tasapaino kaikessa.

Naisen ydin sykki ja hän eli sen kautta. Heistä oli tullut täysin yhtä. Naisen keskipiste oli siirtynyt kehossa 10 senttiä alemmas ja painopiste saanut äärettömän vipuvoiman. Hän oli tullut osaksi kaikkea. Kaikki oli tullut naiseen. Naisen ääni oli hänen naurussaan ja enää sitä ei pidättelisi mikään.

Ilman pelejä, yrittämistä ja vakuuttelua nainen tiesi. Hän oli kokenut. Ja nyt oli aika elää nauru elämäksi, kaikkeuden musiikki todeksi ihmisen elämässä. Tulla elämässä luojaksi, joka hän on ja nyt nainen sen tiesi ja osasi naurun puhdistettua reitit hänen olla mukana naisen naisen elämässä kuin soljuva vesi. Vapaasti.

Nainen hymyili ja hän nauroi. Ja nainen tiesi, että kohta taas hänkin nauraisi. Sitä ennen hän hymyili.

Osa 31.

Hän tunsi tärinän sisällään.

Tärinän joka ihmisissä lähtee liikkeelle, kun joku tai jokin katkaisee heidän haitallisen toimintatapansa. Tärinä on raivon ja surun sekoitus, joka velloo kuin myrskyävä meri rajallisessa astiassa. Se heittelee suolaisia silmiä kirveltäviä pärskeitä pitkin poikin ja saa pienetkin haavakohdat kirveltämään. Ja monen ihmisen selviytymiskeino muutoksen vastustamisessa on raivo. Raivo ulospäin huomion kiinnittämiseksi pois omista sisäisistä haavoista ja rikkinäisistä kalvonkohdista, joista tyrskyävä vesi pääsee vuotamaan ja suihkuamaan sisäisestä myrskystä ulkoiseen maailmaan.

"Sinä saatana...", tyrskii tärinä ihmisten sisällä. Ja hän, uituaan meriä mielin määrin, oli usein sen tärinäraivon kohteena. Koska hän toi viesteihinsä ihmisille tietoa syvältä meristä, laajalta maailmasta ja pienimpienkin kivien takaa hentoisistakin puroista paikoista, joihin ihmiset ihmisinä harva koskaan päätyivät, mutta mihin pisarat menee helposti ja kaiken aikaa. Joten hän oli taas tärinän kohteena. Tärinän, joka rikkoi helposti nautinnon sivelevän liikkeen hänen naisen kehossaan ja laski sisään toisten tärinän rikkovan vibran. "Hengitä, hengitä", hän hokee ihmisosalleen. "Ota naiseutesi ja anna sen virrata. Ole varma. Älä mene tärinään, vaan solju, solju, solju kuin virtaava vesi ja anna tärinän laskea ja sulje se ulos. Sinun vetesi on liikkeessä, se ei vello vesilasissa vaan kiertää koko maailmaa. Solju, hengitä, anna voimasi nousta. Rauhoitu ja hengitä. Solju. Ole yhtä vetesi kanssa", hän toisteli.

Ja nainen rauhoittui. Sulki tärinän ulkopuolelle ja alkoi nähdä punaisen. Näki voiman, alkoi lisätä siihen valkoista, rauhaa ja antoi värin muuttua vaaleaksi, punertavaksi, puhtaaksi ja voima asettui naisen jalkoväliin. Voima palasi ytimeen ja nainen itseensä. Vaalean korallinpunaisen ja hennon oranssin valkoisella taitettuun voimaansa. Nautintoonsa.

Ja se alkoi nousta. Voima lähti liikkeelle ja kipusi lantiolta ylös ja ylöspäin samalla, kun laskeutui alas varpaisiin. Ja saavuttaessaan varpaiden päät ja päälaen, nainen laukesi orgastiseen voimalliseen iloon. Ydinorgasmiin. Ytimen jakautumiseen kaikkeen ja kaikkiin suuntiin. Yhteyteen kaikkeuden valon kanssa eli täysin takaisin itseensä ja soljuvuuteensa. Ihmisen ja ihmisten pimeys ja pimeydestä kumpuava raivo oli taas tällä erää energeettisesti taltutettu.

Hän oli tyytyväinen ja nainen hänen ympärillään ja sisällään hetken raukea ja vapaa.

Osa 30.

Hän muisteli edellistä kertaansa lähellä toisen ihmisen kehoa. Hän eli läpi ne tunnit ja tunnit, jotka kehot olivat kosketuksissa. Hän ajatteli niitä liikkeitä ja kosketuksia, joilla yhteys eteni ja kasvoi tuntien kuluessa. Hän kuin katseli ulkopuolelta miltä nainen oli näyttänyt ja miten toiminut, mitä tuntenut ja miten tunteensa ilmaissut.

Hän rakasteli muistonsa kanssa.

Hän velloi kuin lämpimässä rantavedessä jatkuvien pienten aaltojen keinuttamana. Noustan ja laskien, peittyen ja paljastuen. Rakastellen. Rakastelleena tehden. Rakastelua tehden. Rakkautta eläen. Hän eli. Oli tunteensa, tuntemuksensa. Kiihkottoman ekstaasinsa kokija. Ollessaan yksin ajatuksensa kanssa.

Osa 29.

Loputon mielihyvä. Orgasmi alkoi olla liian rajaava käsite. Koska ei enää ollut mitään hetkeä eikä tavoitetta, oli vaan tunne. Eikä enää lopulta edes tunne, vaam loputon olotila, jossa kaikki oli, tuntui, näytti ja kuulosti täydelliseltä. Sopivalta. Oikealta.

Hän kykeni saattamaan naisen osan kokonaisvaltaisuuteen. Nainen oli kykenevä kokemaan vetenä. Yhtenä pisarana, joen kulkuna ja järven hentona liikehdintänä, mutta myös valtamerenä, jossa pohjaton loputon syvyys ja veden kantavuus yhdistyi hetkin massiiviseen kaiken tieltään työntävään räjähtävään vellovaan voimaan. Nousu- ja laskuvesi ja hiljainen kiviä hiova voima erilaisissa lämpötiloissa. Hän oli saanut naisen käymään erilaisissa tiloissa ja ajoissa. Nainen oli ollut ylhäällä ja alhaalla ja tuntenut valon paineettomuuden ja pimeän puristavan paineen.

Nainen alkoi olla valmis. Valmis ottamaan kaiken annettavan sen määritelmästä riippumatta.

Mutta vielä piti jatkaa matkaa. Matkaa ihmisen ja naisen kasvaa pidemmälle hengen kaltaiseksi vapaaksi olijaksi.

Sillä nautinto elämässä ei ole kiinni kehossa eikä kehojen yhteydessä, vaan itse ihmisessä. Jokainen pisara voi olla täysi ja kokonainen ja täydellisesti kaikki. Yksin.

Yhtä hyvin kuin osa useampaa pisaraa tai yhtenä toisen rinnalla. Niin ihminenkin tunteineen voi olla. Kun on valmis.